Tähtimerkkien lahjavinkit

OINAS

viehättyy vauhdista ja aktiviteeteista. Ilahduta siis Oinastasi vaikkapa työkaluilla, niin että Oinas saa purkaa usein liiallisuuksiinkin menevää aktiivisuuttaan sananmukaisesti rakentavasti. Urheiluvälineet ja -vaatteet, nyrkkeilyhanskat agressioiden purkamiseen, lahjakortti jokamiesajoihin, varmoja valintoja kaikki. Aseenkin voit antaa, jos vain uskallat. Oli ostoksesi sitten villapaita tai jääkiekkokypärä, värillä ei ole väliä kunhan vain on punainen. Oinaan merkkiin liittyvien pään alueen terveysongelmien ehkäisemiseksi Oinas hyötyy lahjakortista kraniosakraaliterapiaan tai intialaiseen päähierontaan. Lahjan antamiseen liittyvät seremoniat eivät ole suurpiirteiselle Oinaalle tärkeitä, kunhan annat lahjan ripeästi, turhia viivyttelemättä.Oinaalla kun on jo taatusti tulinen hoppu repiä paketti auki.

HÄRKÄ

on yleensä vähään tyytyväinen. Mitä sitten annatkin, sen ei tarvitse olla kuuminta muotia tai kalleinta kaupasta löytyvää. Tärkeintä on ajatus. Et voi mennä pahasti metsään ostamalla jotain, joka ei pistä mukavuudenhaluista Härkää ponnistelemaan fyysisesti. Unohda siis lahjakortti Kickboxingiin tai Benji-hyppyyn. Kaikki Härän mukavuutta edelleen kasvattava saa varmasti hyväksyvän vastaanoton. Kokeilepa siis lahjakorttia tunnelmalliseen ravintolaan, pehmeää oloasua tai yöpukua, villasukkia, kodinsisustukseen liittyviä kauniita esineitä, mausteista hajuvettä, kosmetiikkaa, taidetta, hartioiden lämmitintä, puutarha- tai sisustuskirjaa tai CD-levyllistä tunnelmallista musiikkia. Hartiaongelmista usein kärsivä Härkä arvostaa myös hierontalahjakorttia tai käyntiä aroma- tai fytoterapiassa. Härän lahja ojennetaan asiaankuuluvalla hitaudella mielellään aterian yhteydessä.

KAKSONEN

ilahtuu lähes mistä tahansa sellaisesta, jonka avulla Kaksosen rakastama kommunikointi, tiedon hankkiminen ja välittäminen luistaa entistä vikkelämmin. Kirjat, lehtien vuosikerrat, kannettava tietokone ja kännykkä löytävät Kaksosen luota arvoisensa kodin. Kaksosen vaihtelunhalua ja nopeaa arjen rutiineihin kyllästymistä tyydyttää myös liput rock-konserttiin tai teatteriin. Älyllinen lautapelikin voisi Kaksosta kiinnostaa, kunhan pelaamiseen kuluva aika ei ole liian pitkä. 5000 palan palapeli ei siis ole viisas valinta. Terveytensä tueksi Kaksonen hyötyy lahjakortista hermoratahierontaan, suolahuoneeseen tai happiterapiaan. Kaksosen lahja ojennetaan turhia viivyttelemättä kuulumisten vaihtamisen ohessa. Mukaan on parasta liittää kuitti niin että Kaksonen voi pyhien jälkeen vaihtaa lahjansa toiseen.

RAPU

arvostaa kaikkea rakkaudella ja vilpittömällä mielellä annettua. Kotona viihtyvä Rapu arvostaa esineitä, jotka saavat hänet viihtymään kotona - jos mahdollista -vieläkin paremmin. Perinteitä kunnioittavaa Rapua miellyttää myös antiikki. Kotiin liittyvät esineet, ruoanlaittoon liittyvät koneet, keittokirjat, runokirjat, lämmin villapaita, valokuva-albumit ja perhekuvat, hopeakorut ja helmet voivat saada saksiniekan luona ikuisen asuinsijan. Nestekierron ongelmista kärsivä Rapu hyötyy lahjakortista lymfaan kun taas hivenaineterapia auttaisi Rapua ruokkimaan sekä itseään että muita rakkaitaan terveellisemmin. Ravun lahjat annetaan aina lämpimän halauksen kera, jotta Rapu voi olla varma kiintymyksestäsi. Vain toisen tunteista varma Rapu on onnellinen ja hyväntuulinen Rapu - joulunakin.

LEIJONA

haluaa tuntea itsensä kuninkaalliseksi, jolle alamaiset osoittavat suosiota lahjoilla. Mitä sitten ikinä annatkin, älä unohda ojentaa pakettiasi tilanteen vaatimalla arvokkuudella. Lämminsydäminen Leijona arvostaa myös lämmintä halausta tai muuta rakkaudenosoitusta lahjan ohella. Älä erehdy ostamaan Leijonan lahjaa halpahallista, vain paras on kyllin hyvää. Ilahduta siis omaa kuninkaallistasi vaikkapa kulta- tai timanttikoruilla, laadukkaalla vaatteella tai designtuotteella. Halpisverkkarit tai Tallinnasta raahatut piraattituotteet eivät välttämättä osu oikeaan. Draaman tajuinen Leijona saattaa myös karjahdella nautinnosta hyvän teatteriesityksen tai konsertin parissa. Lahjakortti tanssi-, taide- tai jalokiviterapiaan tuottaa sekä iloa että hyötyä. Muista lahjan - ja sen saajan - arvoinen pakkaus!

NEITSYT

ei niin suurta juhlaa elämässään kohtaa, että käytännöllisyys unohtuisi. Osoita siis arvostavasi Neitsyen jaloja ominaisuuksia kannustaen häntä lahjallasi yhä suurempaan puhtauteen ja tarkkuuteen esimerkiksi kodinhoitoon liittyvillä lahjoilla tai Niksi-Pirkan parhailla paloilla. Kalenteri, suurennuslasi ja pinsetitkin voisivat ilahduttaa paitsi että jokainen pesunkestävä Neitsyt omistaa ne jo. Syntiset silkkisukat sukkanauhoineen on viisainta unohtaa, onhan villaiset sukkahousut lämpimämmät ja käytännöllisemmät. Männävuosien vähemmän onnistunut Ojalan kutomon mainoskin voisi antaa vihjeitä "Yllätä vaimosi, tee se matolla", ainakin maton osalta. Herkästi vatsallaan elämän ongelmiin reagoiva Neitsyt hyötyy lahjakortista suolihuuhteluun. Jäsenkorjauskin voi olla mieluisa hoitomuoto Neitsyelle, joka niin kovin mielellään parantelee ja korjaa kaikkea - esineitä, asioita ja ihmisiä. Neitsyen lahja paketoidaan ilman teippiä, jotta Neitsyt voi viikata lahjapaperin siististi käyttääkseen sen itse joskus uudelleen.

VAAKA

ottaa lahjasi vastaan diplomaattisen kohteliaasti, ostit sitten melkein mitä tahansa. Vaa´an merkkiin kuuluva tasapainottelu alkaa vasta poistuttuasi; pidänkö vai enkö pidä, en osaa päättää... Koska niin jouluna kuin muinakin juhlapäivinä on kohteliasta edes yrittää miellyttää lahjansaajaa, Vaa´alle kannattaa kääräistä pakettiin jotain eleganssia, kaunista ja mukavaa, miellyttävältä näyttävää ja tuoksuvaa. Kosmetiikka, kauniit vaatteet, korut, harmoninen musiikki ja sisustukseen liittyvät esineet ovat varma valinta. Vaa´an kauneudentajua hivelee myös lahjakortti kukka- tai väriterapiaan. Kääräise lahjasi kauniinväriseen paperiin väreihin sointuvalla rusetilla koristettuna. Lahjaa antaessasi muista etiketti; ei rasvaisia pusuja Vaa´an huoliteltua meikkiä tärvelemään vaan elegantin napakka kädenpuristus.

SKORPIONI

ei unohda salaperäisyyttä, syvällisyyttä ja mystisyyttä joulunakaan. Ilahduta siis häntä antamalla hänelle jotain itsensä kaltaista. Psykologinen kirjallisuus, itsetuntemusoppaat, eroottinen kirjallisuus, dekkarit tai vaikkapa Tarot-kortit on hyvä valinta pukinkonttiin. Skorpioni ilahtuu myös silkkisistä aluasuista. Älä kuitenkaan erehdy paljastamaan lahjasi myötä Skorpionin puoli ikäänsä hautomia salaisuuksia muille. Vaikka tietäisitkin oman Skorpionisi tabut, älä silti heitä punaista silkkikorsettia hänen syliinsä ainakaan muiden läsnäollessa. Aurinkolasitkin voisivat visusti muita piilossa tarkkailevalle Skorpionille sopia jos eivät näyttäisi niin kovin kummallisilta joulukuisessa räntäsateessa. Skorpionille sopii myös lahjakortti psykologiseen vyöhyketerapiaan. Vaikka Skorpioni ei itse haluaisikaan avautua, hän silti nauttii hoidosta tehdessään hoidon aikana jo hyvinkin syvällisen analyysin hoitajan omista ongelmista. Lahja ojennetaan kahden kesken, tilanteen vaatima luottamuksellisuus huomioonottaen.

JOUSIMIES

kajauttaa luonnonlapsen välittömyydellään pikaisesti koko totuuden siitä , onko lahjasi vähemmän vai enemmän onnistunut. Seisoessasi siis ovensuussa roikottaen kädessäsi diskattuja aamutossuja, ajattele positiivisesti! Seuraavana vuonna olet taas himpun verran viisaampi lahjavalintasi suhteen. Ja oli lahjasi sitten kuinka epäonnistunut tahansa, Jousimies rakastaa sinua omalla persoonalisella tyylillään aivan yhtä paljon kuin ennenkin - ja aivan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin. Mutta jotta jouluaatto ei menisi farssiksi, yritäpä tänä jouluna lähestyä omaa Jousimiestäsi vaikkapa matkalahjakortilla, pääsylipuilla konserttiin tai matsiin, urheiluvälineillä tai -vaatteilla tai vaikkapa lautapelillä. Maailman Atlas -kirja, vaelluskengät, lemmikkieläin tarvikkeineen - siinä monta syytä saada yksi Jousimies onnelliseksi. Kattilasarja, kodinkoneet, aamutossut ja palapelit saattavat kuulua sarjaan, josta saatu totuudellinen palaute ei ehkä ole ihan sitä mitä toivot. Urheilulliselle Jousimiehelle kelvannee myös lahjakortti homeopaatille, kiropraktikolle tai vaikkapa saunaterapiaan. Lahjaa antaessasi voit oikeastaan sanoa ihan mitä tahansa sillä niin hänkin tekee.

KAURIS

arvostaa laatua ja käytännöllisyyttä. Kalliskaan esine ei ole Kauriille minkään arvoinen, jos sille ei ole käyttöä. Ainoastaan jos esine myös selvästi näyttää kalliilta, Kauris voi säilyttää sitä oman statuksensa symbolina kirjahyllynsä parhaalla paikalla. Usein työnarkomaniaan sortuva Kauris voisi myös ilahtua arvokkaasta salkusta tai tietokoneesta. Osta pullo vuosikertaviiniä tai kipaise Kauriisi kera arvokkaaseen ravintolaan. Älä kokeile kortteliin juuri joulun alla noussutta kiinalais-kelttiläistä ravintolaa, Kauriin ei ole kohteliasta vaatia luopumaan pinttyneistä ennakkoluuloistaan juuri jouluna. Flirttailijan käsikirjakaan ei ehkä saa innostunutta vastaanottoa paitsi jos Kauris on juuri tekemässä uudenvuodenlupauksen itsensä perinpohjaisesta muuttamisesta. Lahjakortti kuumakivihierontaan tai biohammaslääkärille on hyvä valinta. Kauriin lahja ojennetaan asiaankuuluvan arvokkaasti perinteisten jouluntoivotusten kera.

VESIMIES

on helppo lahjan saaja. Älyllisen enakkoluulotonta Vesimiestä kun kiinnostaa kaikki uusi, uniikki ja erilainen. Mitä persoonallisemman, jopa kummallisemman lahjan keksit, sitä suuremmin tämä eläinradan ufo sinua arvostaa. Kerää siis lahjasäkkiisi uusinta teknologiaa, tulevaisuutta koskevaa kirjallisuutta, tieteiselokuvia, teknomusiikkia, astronominen CD-romppu tai tietokone. Vuodesta toiseen pukinkontista löytyvät kalsarit tai flanelliyöpaidat eivät ehkä jaksa kirvoittaa kiitollisuutta yhtään enempää kuin mitä humaanisuus vaatii. Sen sijaan takavuosien vähemmän onnistuneesti mainostettu takki -nahkatakki, hirveä - voisi erikoisuudessaan kiinnostaa, oli se sitten hirveä tai hirveä. Hoitomuodoissakin Vesimiestä kiinnostaa erilaisuus; kokeilepa siis lahjakorttia akupunktioon tai otsoniterapiaan. Lahjaa antaessasi muista mainita, että olet lahjoittanut osan lahjabudjetista Ugandan ufotutkijoiden orpojen tukemiseen. Molemmat ovat tyytyväisiä; Vesimies sinun humaaniudestasi ja sinä siitä, että pääsit aiottua halvemmalla.

KALAT

arvostaa lahjoja, joiden eteen on nähty vaivaa ja joiden hankkimisessa on siis ajateltu Kalojen soljuvia tunteita. Suklaa tai kaunis kukkakimppu ei siis voi mennä pieleen. Kalat on myös usein musikaalisia, joten tunnelmallinen musiikki-CD, jokin soitin, karaokelaitteet tai konsettiliput voivat sopia kuin Kala veteen. Tai kokeile poreammetta (jos taloutesi on kunnossa), lahjakorttia kylpylään tai risteilylle, jalkakylpylaitetta, mukavia kenkiä tai pehmoisia sukkia. Kalojen merkin hallitessa jalkoja, hanki lahjakortti vyöhyketerapiaan tai ayurvediseen jalkahoitoon. Sen sijaan mukavuudenhaluinen Kala ei välttämättä halua rasittaa herkkiä jalkojaan uusien urheilulenkkareiden ulkoiluttamisessa. Lahjaa antaessasi anna Kalan ymmärtää hänen olevan sinulle kaikkien maailman valtamerien miljoonista kalaparvista juuri se ainoa ja oikea Fisu.