Claudia Eve, näkijä


Hei lakas, alkavat tekstarini yhä useammin ilman että olisin saanut miespuolisen ihailijan. Kyseessä on Claudian reipashenkinen huumori. Asiakassuhteesta alkaneen ystävyyden yhä syventyessä Claudian tyyli jaksaa aina uudelleen yllättää positiivisesti.

Claudia Eve on monitaitoinen nainen; selvänäkijä ja suurperhettä eteenpäin luotsaava emo. Selvänäköisyys on kulkenut Claudian mukana jo lapsesta lähtien aiheuttaen hämmennystä mm. koulussa Claudian ennustettua opettajan mielisairaalaan joutumisen, joka sitten myöhemmin toteutuikin. Nuoruudessaan Claudia yritti maallisempia juttuja kuten kaupan tädin töitä ja Leijona-Nousuiselle mainiosti sopivaa valokuvamallin uraa valjastaen arvokkaat lahjansa muiden auttamiseen vasta myöhemmin. Parikymppisenä Claudialla oli myös vaihe, jossa omat kyvyt pelottivat eikä olisi halunnut olla outo ja erilainen. Kohtalo kuitenkin johdatti henkiselle tielle niin voimakkasti, että muuta vaihtoehtoa ei ollut. Claudia kertookin selvänäkemisen olevan hänelle kutsumusammatti ja ennaltamäärätty kohtalo, Jumalan lahja jota ei voi järjellä selittää. Päätoimisena selvänäkijänä Claudia on toiminut vuodesta 1995.

Asiakkaiden auttamisen ohella Claudia kasvattaa kahdeksaa lasta yhdessä Dingosta tunnetun muusikko Jarkko Even kanssa. Evenkään kohtaaminen ei ollut sattuma - jos nyt sattumaa ylipäänsä onkaan. Claudia kirjoitti ystävänsä kalenteriin hääpäivänsä ennenkuin oli koskaan Eveä tavannutkaan. Rakkauden sytyttyä salamavauhtia sattuman saneleman kohtaamisen myötä, pariskunta virallisti kahden taiteilijan värikkään suhteensa päivänä, joka oli ollut merkattuna ystävän kalenterissa jo kauan. Lasten lukumäärällekin löytyy astrologisesti looginen selitys; Claudian syntymäkartalta löytyvä Kuun ja Jupiterin yhtymä Neitsyen merkistä korostaa äitiyden olevan onnen ja jaksamisen lähde tässä elämässä, luonnollinen tapa laajentaa omaa tunneskaalaa. Lapset ovatkin Claudian mukaan tärkein opettajamme ja allekirjoittanut ei voi kuin olla täysin samaa mieltä siitäkin huolimatta - tai juuri sen takia - että läksyt ovat monesti olleet kirpakoitakin.

Claudia syntyi Tampereen likaksi tammikuun 18. päivänä vuonna 1968 klo 17:35 Auringon majaillessa Kauriin merkissä Kuun jo ehdittyä Neitsyeeseen. Maalliseksi ja materialistiseksikin usein tuomittu Kauris on astrologi Erkki Lehtirannan mukaan myös vihkimyksen merkki. Claudian kartalla Kauris-Aurinkoon aspektissa olevat Uranus, Pluto, Neptunus ja Chiron kuvaavat kykyä ymmärtää laajempia ulottuvuuksia asteroidi Vestan yhtymän viitoittaessa tämänkertaiseen elämänsuunnitelmaan kiinteästi kuuluvaa kutsumusta, sisäistä valoa. Myös kartan tutkailu kosmobiologian avulla viittaa vahvaan lahjaan mystiikan alalla. Kosmobiologiassa rajatiedonalueita edustava Uranus-Neptunus keskipiste kun on puolitoistaneliössä Claudian Aurinkoon käsittämättömällä tarkkuudella orbin ollessa 0,00.

Elementtitasolla Claudian kartalla on maa- ja tulielementin painotus. Intuitiivisen vesi- ja älyllisen ilmaelementin lisäksi jokainen henkisellä tiellä kulkeva hyötyykin sekä kartalta löytyvästä aktiivisesta tulielementistä että myös realistisesta maaelementistä, onhan henkisempikin ammatti veroineen, maksuineen ja aikatauluineen myös karua yrittämistä siinä missä maallisempaa toimialaakin pyörittävän elämä. Kysyessäni asiaa Claudialta itseltään, Claudia kertoo astelevansa selkeästi "töppöset maassa". - Mieluummin 20 cm maan alla kuin päällä, Claudia toteaa ironiseen tapaansa. - Vaikka olenkin impulsiivinen, järki on aina mukana.

Tämänkertaisen elämän opeteltavia asioita kuvaava Noususolmu on Claudian syntymäkartalla Oinaan aktiivisessa merkissä, kartan uraa ja elämäntehtävää kuvaavassa huoneessa. On siis uskallettava seurata rohkeasti omaa totuuttaan, oli se sitten miten totutusta poikkeavaa tahansa. Kosmista elämänsuunnitelmaansa seuraten Claudian periaatteena onkin julkisuuden myötä levittää tietoutta elämän henkisemmistä sfääreistä omalla nimellään ja kasvoillaan. Vastaanotto on ollut pääosin positiivista vaikka myös noita-nimitys on Claudialle tuttu juttu. Claudian syntymäkartan Auringon ollessa neliössä Nousu- ja Laskusolmuun omalle kohdalle tarkoitetun erikoisen kohtalon seuraaminen on myös haastanut oman persoonallisen vahvuuden kasvattamiseen kerta toisensa jälkeen.

Taivaallinen sanansaattaja, Merkurius, on Claudian kartalla Vesimiehen originellissa merkissä sinänsä hauskasti parisuhteen akselilla, että suurin osa Claudian asiakkaista kamppailee elämässään nimenomaan parisuhteen alueen ongelmissa. Merkuriuksen omatessa ainoana aspektinaan puolineliön Kheironiin, parantajien omaan asteroidiin, Merkurius pystyy toimimaan puhtaimmillaan, ilman muiden planeettojen häirintää. Kheironin aspekti antaa myös aiheen olettaa muiden auttamisen olevan ajoittain rankastikin elämän varjopuolia nähneen Claudialle avain myös omaan eheytymiseen. Oma henkisyys ja intuitiivisuus on lääke; kartalla myös Neptunuksen ja Kheironin kolmio orbilla 0.01.

Claudian tämänhetkiset kuviot ovat kasvamiseen haastavat Pluton transiitin pakottaessa muuntumaan akselilla minuus-parisuhde samalla kun Saturnus asettaa vastuita, velvollisuuksia ja rajoitteita äitiyden, naiseuden ja oman persoonallisuuden alueilla. Elämää hankaloittaakseen eivät nämäkään kuviot ole kuitenkaan tulleet vaan niillä on tietty tarkoitus juuri tässä ja nyt. On pysähdyttävä miettimään, mistä on aika luopua, jotta voisi saada uutta tilalle ja miten suuntaa olisi korjattava että askel taas kevenisi. Vaikka ihmissuhteiden alueella onkin matalapainetta ja ratkaisun paikkoja, työn alueella kosminen säätiedotus lupaa kuitenkin poutaa Jupiterin tavoitellessa kartalla työsektorilla sijaitsevaa Aurinkoa. Myös Claudialla meneillään oleva kirjaprojekti etenee siis tällä hetkellä suotuisten tähtien tuikkeessa ja ehkäpä Claudian suunnittelema humanitäärinen työ lasten parissakin saa jossain vaiheessa siivet alleen.

Progressiivisen kartan toimiessa ikäänkuin kosmisena ilmapuntarina kertoen siitä, miten syntymäkartan haasteita ja mahdollisuuksia on kehittänyt, Claudian progekartta povailee aivan uudenlaista alkua, uutta seesteisyyttä ja harmoniaa etenkin tunne-elämän alueelle, poutasäätä myrskyn jälkeen. Mutta kun henkilö tienaa leipänsä selvänäkijänä, asiat eivät varmaankaan tule yllätyksenä vaikka itselle onkin tunnetusti vaikeampi katsoa kuin muille. Claudia itse toteaakin viisaasti ihmisyyden olevan sitä, että oppii virheistään. On vain uskallettava elää ja ottaa nöyrästi vastaan se, mitä elämä kulloinkin eteen heittää.

"Jumala ajattelee kaikkia ihmisiä,
mutta jotkut hän kutsuu erityistehtäviin.
Hän ajaa heitä tekemään hypyn pimeään,
lähtemään liikkeelle.
Hän koettelee heitä pelottavilla vastoinkäymisillä.
Mutta samalla hän tukee ja rohkaisee heitä.
Hän antaa heille suurenmoisen ja vaarallisen
tehtävän: olla hänen työvälineitään.
Hän uskoo heille tehtävän
olla huomaamattomalla tavalla läsnä siellä
missä tehdään suuria ratkaisuja."

- Dom Heider Camara -

- Heli