Vihaa ja muita vähemmän jaloja tunteita

Pysähdyksissä on aikaa ajatella. Eritoten jos on pysähtynyt pakon sanelemana eikä kyse ole omasta valinnasta. Joutuu aivan eri tavalla kohtaamaan itsensä. Ja pitääkin kohdata, ne sielun kaikkein pimeimmätkin nurkat, joita ei mielellään julkisesti esittele. Mutta niitä ei pääse pakoon. On vain pakko ottaa luuta käteen vaikka jo aloittaessaan tietää likaantuvansa itse siinä puuhassa kaikkein pahiten.

Viha on yksi niistä asioista, joita ei mielellään tunnusta itsessään. Samoin anteeksiantamattomuus, joka liittyykin vihaan (samoin kuin pelkokin). Jos pystyisi vain pelkästään rakastamaan kaikkia, kaikkea ja kaikkialla, myös anteeksianto olisi helppoa. Mutta saako ihminen olla ihan hemmetin vihainen - vai pitäisikö vain aina kääntää kiukku rakkaudeksi, hymyillä vaikka hammasta purren? Onko Buddha oikeassa: "Viha ei koskaan lopu vihalla. Ainoastaan rakkaus voi sen parantaa. Tämä on ikuinen, muinainen elämän laki." 

Vihahan ei ole vain negatiivinen asia, sillä sen avulla saa raivattua elämää oman näköisekseen. Kaikki eivät kuitenkaan uskalla. Eniten pelkään sellaisten tyttöjen puolesta, jotka yhä vielä aikuistuttuaan kulkevat lapsuuden kireälle solmitut lettinauhat päässä ja pyytelevät anteeksi olemassaoloaan. Sitten asetutaan kynnysmatoksi ja katkeroidutaan siitä, miksi kaikki kulkevat ylitse - vaikka makaat itse lattialla..

Mutta vihan terve ilmaiseminen, ei ole helppoa sekään. Miten oikoa vääriksi kokemansa asiat niin, että saadaan aikaan uutta luova yhteys? Miten saada motivoitua itsensä rakentavaksi tuhoavan sijasta? Ettei vain heittäisi piilopommia siten, että vastustaja ei savun ja raunioiden keskeltä ylös kömpiessään edes ymmärrä, mikä ihme häneen oikein iskikään.

Ja miten ihmeessä pystyä asettamaan asiat oikeaan mittakaavaansa? Ihmismieli kun on taipuvainen kantamaan mukanaan myös menneitä kokemuksia. Läheskään aina - etten sanoisi useimmiten - ei tunnemyrskyä aiheuta vain jokin sinänsä pieni ja mitätön, lähimenneisyydessä tapahtunut asia vaan esille nousevat myös kaikki ne, vähänkin samantapaisiin kokemuksiin liittyvät asiat, jotka ovat jääneet aikoinaan käsittelemättä. Tai ainakin anteeksiantamatta. Usein pyytämättäkin.

Miten olla kantamatta mennyttä mukanaan? Keskittyä vain tähän päivään? Sanotaan, että suurin osa kärsimyksestämme johtuu siitä, että vatvomme mennyttä tai murehdimme tulevaa - vaikka kaikki tärkeä tapahtuu tässä hetkessä.

Ja sekin on mielenkiintoista miettiä, tekeekö joku toinen oikeasti väärin itseä kohtaan - tietoisesti ainakaan? Vai liitynkö itse asiassa hänen käytökseensä mitenkään? Kuvittelenko vain olevani maailman napa, johon kaikki asiat liittyvät? Ja tavallaan kukaan ei ole vastuussa toisen loukkaantumisesta vaan voidaan ajatella savolaiseen tyyliin: vastuu on kuulijalla (näkijällä, kokijalla). Ei se toki aina näin mene. Ihmisen kuuluukin kantaa vastuu teoistaan. 

Viha ja anteeksiantamattomuus (suomalaiseksi sisuksikin sanottu) liitetään usein juuri sairauksiin, eritoten kasvaimiin. Tosin jos oikein muistan, kasvaimiin liitetään nimenomaan sisäänpäin käännetty viha. Ulospäin roihuavat lieskat taidetaan liittää enemmänkin sydän- ja verisuonitauteihin. Mutta juuri terveysasioiden takiakin käyn kaiken aikaa painia itseni kanssa. "Nöyrrynkö - en helvetissä. Kuolen mieluummin kuin siedän tuota ja tuota epäkohtaa.. Periksi en perkele anna." Ja noita ajatuksia mielessäni vatvoessa todella havahdun, miten valtavan iso, vuorenkokoinen tehtävä on vielä edessä itseni kanssa - ja riittääkö siihen edes yksi elämä.

Joskus sitä toivoisi, että omassa elämässä olisi joku Dr Bill, jolla olisi viisas vastaus kaikkeen. Toki Dr Billin sädekehää hieman himmentää hänen omassa elämässään ilmi tulleet epäkohdat eli myös häneen sopii sanonta: "Tehkää niinkuin minä sanon, älkää tehkö niinkuin minä teen." Sitä vaan niin kovasti toivoo apua ja neuvoja, mutta vallan usein jää katselemaan taivasta, joka vain vaikenee.

Olen mukana muutamassa Facebook-ryhmässä, joissa nostellaan ahkerasti korteilta neuvoja ja vastauksia tilanteeseen kuin tilanteeseen. Itsellenikin posti toi juuri upouudet, silmiähivelevän kauniit Cathy Mc Clellandin The Star Tarot. 2 nd edition - kortit. Testataanpa niitä ja kuunnellaan, onko heillä viisasta neuvoa tähän tilanteeseen.

Ankaran sekoittelun jälkeen kysyjälle nousee kortti nimeltä Knight of Swords, suomeksi Miekkojen ritari. Astrologinen vastine on hieman yllättäin Vaaka - merkki joka tunnetaan mm. diplomatiasta, tasapainosta ja oikeudenmukaisuudesta kuvastaen ilmeisesti sitä, mihin ritari pyrkii vaikka ei aina siinä onnistukaan. Kortissa ratsastaa haarniskaan pukeutunut ritari terävä miekka salamoiden valossa välkehtien ja kortissa on kuvattuna myös kohtalonpyörä.

Tulkinta kertoo miehestä tai naisesta, jolla on missio. Kun hän on kerran saanut tuon tehtävän päähänsä, mikään ei pysäytä häntä. Äly on se keino, jolla päämäärät saavutetaan. Toiminta on usein nopeaa eikä aina ehditä ajattelemaan tekojen seurauksia.
Kortissa on valtavaa energiaa ja tahtoa saavuttaa halutut asiat. Kortti kehottaakin puolustamaan asioita ja ottamaan juuri ne askeleet, jotka tarvitaan asioiden eteenpäin saattamiseksi.

Mutta kortti korostaa myös harkinnan osuutta, jotta et ratsastaisi päin seinää, umpikujaan tai suoraan kadotukseen. Itseä puhuttaa myös tuo kortin haarniska. Mitä kaikkea ratsastaja onkaan joutunut kokemaan ennekuin on vetänyt haarniskan suojakseen? Onko hän haarniskan takana oikeasti kova, vihainen ja peloton vai onko se vain kuori, joka peittää kyyneleet? Tahtooko hän oikeasti sotia vai onko hänen syvin toiveensa se, että joku pysähdyttäisi rakkaudella ja vakuuttaisi: "Sinulla ei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin".