Ihmiskoe kurkumalla

26.08.2019

Milloin ihminen on alttein toteuttamaan elämäntapamuutoksia? Oikein. Silloin kun terveysongelmia on jo ilmaantunut. Ennaltaehkäisy tuntuu jostakin syystä olevan vaikeampaa, itselleni ja muille kaltaisilleni mukavuudenhaluisille sohvaperunoille ainakin. Itsepetostakin voi olla ilmassa. Uskottelee pysyvänsä priimakunnossa vaikka ei mitään asian eteen tekisikään. 

Kirjoittaja on nyt pakon edessä. Kimppuun puskee sellainen määrä terveysongelmia, että olo on kuin kävelevällä lääkärikirjalla. Kaikki oireet sopii eikä tarvitse edes kuvitella. Siispä jotakin tarttis nyt tehrä. 

Yksi paljon kehutuista terveyden kohentajista on mauste nimeltä kurkuma, tuo intialaisen lääketieteen Ayurvedan perusaine. Kurkumaa pidetään luonnon omana tulehdus- ja kipulääkkeenä. Se on voimakkaasti antioksidanttinen ja antimikrobinen ja sillä on kyky vaikuttaa kehon omaan immuunipuolustukseen. 
Kurkuman uskotaan auttavan mm. reumaan, diabetekseen, masennukseen, muistiongelmiin, verisuonten kovettumiseen jne. Sen sanotaan toimivan myös ruoansulatuksen apuna. 

Kurkuma sisältää 20 antibioottista kasviyhdistettä, 14 joita pidetään syöpää estävänä, 12 jotka ovat kasvaimia estäviä, 12 jotka ovat anti-inflammatoorisia sekä ainakin 10 näistä on antioksidanttisia. 

Olenkin nyt siis päättänyt testata kurkumaa pitkäaikaisena kuurina. Ripotella sitä suunnilleen ruokaan kuin ruokaan yhdessä sen tehoa vahvistavan mustapippurin kanssa. Aivan ihana tuttavuus on myös rauhoittava kurkuma-iltajuoma. Lämmitä mukillinen mantelimaitoa (muukin käy, mutta mantelimaidossa on vähiten hiilihydraatteja) ja sekoita siihen ripaus kurkumaa, inkivääriä ja hunajaa oman maun mukaan. Nauti ja tervehdy! 

On mielenkiintoista seurata, mitä omassa elimistössä tapahtuu vai tapahtuuko mitään? 
Onko ainoa ihmiskokeen seuraus kauhea määrä tyhjiä maustepurkkeja hyllyssä`? 
Vai onko vaikutuksia oikeasti. Toki tällaista ihmiskoetta vaikeuttaa sekin, että jos saa kemiallisen lääkityksen johonkin vaivaan, kurkuman osuutta oireiden lieventymisessä on enää mahdotonta erotella. Ja toki tällaisen ihmiskokeen ja kuntokuurin edellytyksenä on se, että ylipäänsä pitää maustetusta ruoasta. Jos olet miedosti maustetun ystävä, kurkuma-kuuri ei ehkä ole ihan sinun omin juttusi vaan toivottavasti löydät itse apua muiden ruokavalioiden avulla. Toki kurkumaakin saa myös pillereinä.

Jos nyt vielä mietitään sitä, miksi elimistössäsi puhkeaa monta eri sairautta yhtä aikaa? Onko niin, että ensimmäinen sairaus heikentää vastustuskykyä niin, että olet helppo saalis seuraaville hyökkäyksille? Kannattaa myös miettiä, onko kullakin sairaudella jokin muukin viesti kuin "herää pahvi, ala pitämään parempaa huolta itsestäsi". 
On olemassa lukuisia kirjoja, joissa perehdytään eri oireiden perimmäisiin syihin. Niitäkin kannattaa pysähtyä miettimään, sillä hiljentyminen ja itsetutkiskelu ei ole vielä koskaan ollut haitaksi kenellekään.. 

Astrologiakin voi antaa vastauksia. Meneillään on ns. solmujen paluu. Se on noin 18-19 vuoden välein toistuva hetki (oikeammin viikkoja), jolloin elämä ikään kuin pysäyttää nykyisen vauhtimme siksi, että joutuisimme hiljentyessämme miettimään tulevaa suuntaa. Jokaisella meistähän on tarkoitettu suunta ja tehtävät. Ja kun eksymme kauas, unohdamme tehtävämme tai emme ole niistä ehkä edes tietoisia, solmujen paluun aika kirkastaa tehtäväämme tietoisuuteemme. 

Itselläni on meneillään myös kausi, jolloin transitoivat Pluto ja Saturnus hätyyttelevät Kauris-alasolmua. Alasolmuhan edustaa kartalla asioita, jotka tulevat mukana menneestä, elämienkin takaa. Niihin ei enää tässä elämässä kannattaisi takertua, jotta emme toistaisi jatkuvasti samaa vaan jotta voisimme oppia uutta. Opeteltavaa läksyä voi tarkastella kartan Yläsolmusta. Kun Alasolmua jyrää universumin suurimmat opettajat, voi olla varma, että silloin todella irrotellaan sellaisista asenteista, tottumuksista ja tavoista, jotka eivät enää palvele kasvua vaan ovat sen esteenä. Kyseisen merkin kohdalla pyristellään irti liiasta suorittamisesta ja liiasta järjellä elämisestä kohti vastamerkin Ravun (Yläsolmu) pehmeämpiä arvoja. 
Ja jos oppilas ei hyvällä usko, universumi käyttää yleensä järeämpiä keinoja. Kuten vaikkapa sairauksia... 

Selvää on, että jos sairauksilla on karmallista taustaa ja niiden on tarkoitus opettaa jotakin, kurkuma eikä yksikään muukaan keino ei voi estää läksyn toteutumista. 
Mutta voihan olla niinkin, että erilaisten luontaisten keinojen etsiminen ja löytäminen onkin osa sitä läksyä.