Ihmisenkeleitä - onko heitä? Esittelyssä energiavelho Sami Sälpäkivi.

14.12.2020

Elämän pimeimmissä jaksoissa on se hyvä puoli, että pimeässä valon näkee selkeämmin. Erottaa taivaalta kuun ja tähdet. Havaitsee ympärillään enkeleitä. Oikeitakin enkeleitä joku onnekas näkee, mutta itse tarkoitan niitä ihmisenkeleitä, joita elämään lentelee silloin, kun tarvitsee apua.

Yksi minun elämääni lennähtäneistä ihmisenkeleistä on energiavelho Sami Yrjönpoika Sälpäkivi. Läheisempi ystävyytemme alkoi Samin minulle laittamalla viestillä: " Yhteinen kaverimme X maksoi sulle 15 kaukohoitoa, varmaan kertoikin jo sulle. Hieno teko häneltä. Voinko auttaa? Haluatko soittaa?"

Siis mitäh? Toinen ihmisenkeli on maksanut minulle 15 kaukohoitoa ihan vain minua auttaakseen. Tai niinkuin tuo hoidot ostanut ihmisenkeli itse sanoo: "Omista on aina pidettävä huolta". Kyseessä on yli kymmenen vuotta sitten asiakkaakseni tupsahtanut henkilö, jonka kanssa on sittemmin ystävystytty ja pidetty satunnaisesti yhteyksiä. Livenä on tavattu näiden vuosien aikana vain yhden ainoan kerran pikaisen lounaan merkeissä. Ja nyt tuo jalomielinen ihminen - joka haluaa pysyä tässä blogissa nimettömänä hyväntekijänä - on halunnut lahjoittaa minulle Samin hoitoja. "Sie oot näin monen vuoden jälkeen aivan spesiaali minulle niin monin tavoin. Kun kysyit ketä suosittelen hoitajaksesi, minun ei tarvinnut ajatella hetkeäkään, Samin nimi tuli kuin apteekin hyllyltä. Mie olen varma, että kun pääsette aloittamaan yhdessä, todellisia ihmeitä tapahtuu. Voinko ja saanko viestitellä Samille, että sie keräät voimiasi ja tulet sitten ottamaan yhteyksiä?"
Ja kyllähän minä sitten lopulta uskalsin jopa soittaa Samille, hämäläiseen tyyliin ensin pitkään asiaa harkittuani. 

Sami onkin todellinen ihmeidentekijä. Energiahoitaja. Näkijä. Tsemppaaja. Velho. Suurisydäminen ihminen. Hän tekee mm. psykofyysistä kehoterapiaa, henkisen kasvun valmennusta, tietoisuuden ja kehotietoisuuden luentoja ja kursseja. Takana mm. ura tanssin ja teatterin parissa. Aivan mahtava tyyppi. Samista löytyy Youtubesta 
RTV esittää: Paulin pakeilla Sami Sälpäkivi - YouTube 

"Aletaan taas säteilysessio. Tietoinen valo löytäköön kohteensa sinussa ja auttakoon". Näillä sanoilla olemme aloittaneet jo monen monta kaukohoitoa. Nuo hetket ovat aina täynnä rauhaa ja iloa. Joskus näen silmissäni Samin veijarimaiset kasvot, joista itselleni nousee mieleen jokin luonnonhenki tai haltija. Rauhoitun. Kivut lievittyvät. Leijun ja paranen taas hitusen, henkisesti ja fyysisesti.  

Ihanaa on myös Samin henkinen tuki ja tsemppaus. "Mä olen sun kanssa. Pidän sua pinnalla. En päästä sua uppoamaan". Ja minä uskon. Haluan uskoa. Vaikka olenkin juuri edellisellä hetkellä ollut vetämäisilläni keuhkot vettä täyteen. 

Joku voi suhtautua energiahoitoihin ja eritoten kaukohoitoihin epäilevästi, mutta se on yksin hänen ongelmansa. Olen itsekin käynyt mm. Reiki-kurssit ja vakuuttunut monien esimerkkitapausten voimin Reikin ja muiden energiahoitojen toimivuudesta. Fyysikko Johanna Blomqvist onkin omistautunut tutkimaan energiahoitoja fysiikan lakien pohjalta ja kirjoittanut niistä kaksikin eri kirjaa. Hän kertoo mm. Bengtsonin tutkimuksesta, jossa hiiriin istutettiin aggressiivinen rintasyöpä. Kaikki hiiret kuolivat 27 päivän kuluessa. Mutta kun toista hiiriryhmää alettiin energiahoitaa, suurin osa hiiristä parantui. Mutta Johanna Blomqvistista ja kyseisestä tutkimuksestakin lisää vielä myöhemmin tässä blogissa, kunhan kirjoittaja kerkee. :)

Energian välitys ei ole mikään harvojen ja valittujen kyky vaan se on meistä ihan jokaisella. Suurin osa meistä ei vain ole ottanut kykyään aktiiviseen käyttöön vaikka onkin tietämättään parantanut esim. omaa lastaan laittamalla käden kipeän kohdan päälle.


Reiki on vain yksi lajeista, mutta parantaa voi ja energiaa voi lähettää ilman minkäänlaisia symboleita tai kommervenkkejä. Kyky todellakin on jokaisella. Myös Sinulla.


Vaikka olenkin täysin vakuuttunut Samin kyvyistä, Sami pääsi taas eilen yllättämään. Olin lääkkeistä, stressistä ja liiasta aktiivisuudesta tosi väsynyt ja itkukin pääsi. Hetken kuluttua Samilta tuli viesti: "Tuntui, että vanhoja itkuja piti itkeä pois". Ja sitten kysyin jotain, minkä selittää vain oma (blondi) tukanvärini: "Minulta vai sinulta?". Ja minähän siinä olin kyseessä. Sami oli vaistonnut hetkellisen alakuloni 200 km päässä minusta. Ja sitten taas otettiin uusi säteilysessio.

Rintasyövän sanotaan olevan sydänchakran ongelma. Myös astrologisen syntymäkarttani mukaan opettelen tässä elämässä rapumaista rakkautta ja välittämistä ja ponnistelen irti kaurismaisesta suorittamisesta. Menneitä elämiä ja irtipäästettäviä energioita kuvaavalle alasolmulle onkin osunut viime aikoina Pluton, Saturnuksen ja Jupiterin yhtymät ja siten menneeseen ei enää ole ollut paluuta. Muutos on ollut välttämätön ja kun oppilas ei ole suostunut oppimaan vapaaehtoisesti, niin... 


Ilokseni huomaan sydänchakran alkaneen avautua. Huomaan rakastavani nyt eri tavalla sekä itseäni että läheisiäni ja ystäviäni. Olen monelle sanonutkin viime päivinä, että rakastan heitä. Ja todella rakastan myös Samia, täydestä sydämestäni. Kiitollisuus häntä kohtaan saa kyyneleet nousemaan silmiin. Joten jos tunnet olevasi yksinäinen, sairas, lisäenergian tai tsemppauksen tarpeessa, suosittelen lämpimästi Samia. Jokainen meistä tarvitsee ihmisenkeleitä ympärilleen (ja taivaallisia myös). Sami on ehdottomasti yksi heistä.