Toukokuu 2009



TOUKOKUU 2009








RAKKAUTTA ILMASSA
 

29.5.2009

 

Marsin ja Venuksen yhtymäkö Oinaan aktiivisessa merkissä lie syyllinen alkusuven lemmekkäisiin energioihin?

Planeettaenergioiden romanttisesta ilotulituksesta sai osani myös ekaluokkalainen tyttäreni, joka ylpeänä näytti äidilleen elämänsä ensimmäistä rakkauskirjettä. Samalla luokalla oleva poika oli vääntänyt romanttisen kirjeen heittäen peliin kaiken juuri opitusta kirjoitustaidostaan. "Minun nimeni on ..... ........... ja minä rakastan sinua Heidi", lyijykynällä koukerretut sanat julistivat ryppyisellä ruutupaperilla. Viestinsä vakuudeksi poika oli vielä piirtänyt paperin alalaitaan kuvansa sydämin koristettuna.

Vaikka tytön elämään tulee mahtumaan vielä paljon uusia ihastuksia uusine rakkauskirjeineen vähintäänkin virtuaalisesti (ruutupaperin jäädessä yhä tiukemmin historiaan), ensimmäisellä kirjeellä tulee aina olemaan tärkeä merkityksensä. Vaikka tytär vuosien myötä unohtaakin tuon rakastuneen nuoren miehen ja aika ajaa ohitse nuoren miehen itsensäkin tunteissa, vähintäänkin äiti tulee aina muistamaan tuon pojan, jonka hellyyttävä kirje antoi tytölle ensimmäisen aavistuksen siitä, mitä kaikkea romantiikkaan ja rakastumiseen sisältyykään.

 

 

 

KÄSITTÄMÄTTÖMÄN SURULLISTA
 

28.5.2009

 

Liekö missään muualla suomenmaalla yhtä vaarallisia junanradan tasoristeyksiä kuin kotikaupungissani? Keskustassa on yhteensä kolme vaarallista radanylityspaikkaa, jossa kansa joutuu pelaamaan hengellään venäläistä rulettia. Yksi ylityspaikoista - se jossa sentään on varoitusvalot, mutta ei puomeja - on aivan keskustan kahden vilkkaimman kadun risteyksessä. Kahteen muuhun radanylityspaikkaan ei ole riittänyt edes varoitusvaloja vaikka ne sijaitsevat niin, että toinen on ala-asteen ja toinen ylä-asteen nurkalla. Koululaiset kulkevat siis päivittäin kouluun ja takaisin henkensä kaupalla.

 

Eihän radalla toki kulje Intercityjä eikä verkkaisempiakaan henkilöjunia, mutta tavaraliikennettä niissä on. Muutama juna päivässä, joiden ainoa varoituskeino on soittaa pilliä risteykseen saapuessaan. Mutta entä jos puhut juuri kännykkään, kuuntelet autoradiota tai pyöräilet nappikuulokkeet korvilla lempimusiikkiisi keskittyen? Huonolla tuurilla olet silloin vainaa.

 

Muutaman (aikuisen) kuolonuhrin, loukkaantuneen ja usean läheltä piti -tilanteen jälkeen tiistaina sattui se, jota jokainen äiti ja isä oli pelännyt oman lapsensa kohdalle jo pitkään. Koulupoika jäi pyöränsä kanssa junan alle keskustassa, jäätelökioskin nurkalla, viimeisellä kouluviikollaan, auringon välkehtiessä taivaalla jo kesäloman riemuihin kutsuen. Kuten arvata saattaa, kamppailussa teräsjättiläisen kanssa poika jäi toiseksi. Vanhempien kaunis kesäpäivä sai surullisen lopun; heille kerrottiin, että lapsi ei enää koskaan palaisi kotiin.

 

Viedessäni omaa lastani tänään autolla kouluun, mietin voiko surullisempaa näkyä olla olemassakaan kuin puolitangossa oleva lippu ala-asteen pihalla? Se pysähdyttää, satuttaa ja koskettaa. Se laittaa miettimään elämän kummallisuutta, arvoituksellisuutta ja julmuutta. On aivan käsittämättömän surullista, miksi moista täytyy tapahtua? Mikä on sen tarkoitus? Miksi vanhemmille äkkiarvaamatta aiheutettiin haava, jonka parantamiseen ei loppuelämä riitä?


 

Pojan isä miettii omassa blogissaan seuraavasti, vain kaksi päivää onnettomuuden jälkeen:

"Onnettomuudessa oli kyse sekunnin osista. Jos Erkko olisi mennyt sekunnin ennen tai jälkeen, niin hän olisi selvinnyt naarmuitta. Jos perhosen siipi olisi heilahtanut jossakin juuri oikeaan aikaan. Jos joku olisi kävellyt hidasteena pyörätiellä. Jos ei olisi rakennustyömaata keskustassa. Loputtomiin vaihtoehtoja. Mutta kuten sanoin en jossittele. Se ei auta. Se ei tuo Erkkoa takaisin.

Miten pienestä huonosta tuurista on kiinni, että onnettomuus tapahtuu. Toisin päin ajatellen, onko vain hyvää tuuria, että me ylipäätänsä olemme hengissä. Onnettomuus voi sattua milloin vain ja missä vain. Silloin kuin sitä kukaan ei voi arvata."

 


Voimia ja jaksamista vanhemmille ja koko perheelle!

 

 

 




MISSÄ KOHTASIMME?

25.5.2009


Missä maassa, millä tähdellä kohtasimme,
missä metsässä huojuimme
millä niityllä kasvoimme
kukkien rinnakkain.

Kulkivatko sielumme samojen usvien läpi,
saman ikävän kantamina
ja nyt tällä tähdellä,
tällä polulla kohdatessamme
sielumme samaa sukua
löysivät levon toisissaan.


Maaria Leinonen

 


 

KESÄUNTA
 

25.5.2009
 

Siinä missä yleensä puhutaan talviunesta, Kuutarhassa torkutaan kesäunta ainakin blogin kirjoittamisen suhteen. Siinä missä katse on pimeinä talvi-iltoina ollut kohdistettuna tähtiin, kesän heräävä luonto jokaisen päivän uusine ihmeineen on temmannut Kuutarhurin mukaansa. Kuutarhassa onkin siirrytty Kuun ja tähtien tarkkailusta Auringon palvomiseen. :) Elokuun kiehtovat kuutamot toivottavasti kutsuvat takaisin tähtien pariin.

Mutta, vaikka blogia syntyykin nyt enemmän ajatusten tasolla kuin kirjallisesti, tulkinnat pyörivät edelleen ja koruja lähetellään. Ollaan yhteyksissä!