Aika kuluu - ja me siinä mukana8.4.2018 16:55


Voi kauhistus. Tuntuu kuin olisin kirjoittanut viimeksi blogia vain muutama kuukausi sitten. Huomaan kuitenkin, että viimeinen kirjoitus on vuodelta 2016. Oh God, minne vuodet ovat oikein karanneetkaan? 

Mitä oikein olen tehnyt nuo parisen vuotta? Ollut kuitenkin elossa, hengittänyt. Viettänyt kaiketi suhteellisen tavallista elämää. Saanut kaksi taivaallista jättipottiakin: kaksi ihanaa lastenlasta (ja kolmas tulossa!). 
Ollut äiti, mummu ja yrittäjä. Yrittänyt kaikenlaista, joskus kiivaammin, joskus vähemmällä intensiteetillä. 

Kuutarha on jäänyt huonolle hoidolle. Tänne palatessani se oli villiintynyt puutarha, jonka kasvit olivat vielä kyllä hengissä, mutta huusivat huolenpidon puutettaan. Puutarhuri itse on jättänyt kasvit oman onnensa nojaan lekotellen itse riippukeinussa silmät kiinni. Mutta sellaistakin aikaa tarvitaan. Ei aina voi olla pelkästään tehokas ja tuottava. Ei, sillä ihminen ei ole kone. Onneksi. 

Joskus vain ajattelee, että ei jaksa enää. Kaikkea. Mitään. Sitten jokin tapahtuma tai asia muistuttaa elämän tärkeydestä. Toisten auttamisen tärkeydestä. Vaikka ei blogejani seuraisikaan tuhannen ihmisen hurraava kommentoijajoukko, voi olla että yksi lukija omassa ahdingossaan saa kuitenkin sen tiedon, lohdun tai ajatuksen, joka auttaa hänen omassa elämässään. Silloin tämäkään raapustus ei ole mennyt hukkaan. 

Uudessa tarmonpuuskassani päivitin myös Kuutarhan ulkoisen ilmeen. Toivottavasti se antaa myös teille uusia voimia ja uutta iloa! 

Rakkaudella

Heli 

 


 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 8.4.2018 16:58

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.