Mars

 

Tähdenlento, Johanna Vilen

MARSIN MERKITYS SYNTYMÄKARTALLA
 

 

Mars kertoo syntymäkartalla siitä, miten toimit, miten ilmaiset aggressiosi, miten kunnianhimoinen olet, miten liikunnallinen ja aktiviinen olet, oletko impulsiivisen rohkea pellepeloton vai turvallisuudenkaipuisempi varmistelija. Esimerkiksi monella urheilijalla ja sotilasuralla toimivalla syntymäkartan Mars on usein vahva.
 

Mars kertoo myös intohimoista - olkoon kohteena sitten vastakkainen sukupuoli tai esimerkiksi jokin harrastus. Naisen kartan Marsia tarkastelemalla voidaankin löytää malleja siitä mieskuvasta, johon nainen tuntee vaistomaisesti vetoa. Miehen kartalla Mars taas kuvaa miehen seksuaalisuutta ja ylipäänsä roolia vastakkaisen sukupuolen parissa.
 

Tulkinnassa on otettava huomioon Marsin merkkisijainti, huone ja aspektit syntymäkartalla. Esimerkiksi aspekti Uranukseen vauhdittaa Marsia entisestäänkin Saturnuksen kontaktin taas vastaavasti hillitessä Marsin vauhtia. Henkilö, jonka syntymäkartalla Mars on esimerkiksi Ravussa, on myös taipuvainen käyttäytymään vähemmän aktiivisesti, tunteiden vaikuttaessa suuresti aktiivisuuteen, kun Oinas-Marsin kartallaan omaava omaa aktiivisuutta ja toimintatarmoa vaikka muille jakaa.

 

 

 

MARS MERKEISSÄ
 

  • Mars Oinaassa: Rohkea ja aktiivinen eteenpäinpuskija täynnä toimintarmoa
  • Mars Härässä: Käytännöllinen ja järkevä harkitsija, joka toivoo toiminnaltaan konkreettista tulosta
  • Mars Kaksosissa: Nopeatempoinen, useasti mielenkiinnon kohteita vaihtava toimija
  • Mars Ravussa: Tunteikas, hidastempoinen, tunteet vaikuttavat aktiisivuuteen, ei kilpailuhenkinen
  • Mars Leijonassa: Aktiivinen toimija, joka odottaa saavansa teoistaan tunnustusta
  • Mars Neitsyessä: Toimissaan tarkkuuteen, täydellisyyteen ja puhtauteen pyrkivä
  • Mars Vaa´assa: Tasapainoa etsivä ja sitä ylläpitävä, diplomaattinen toimija
  • Mars Skorpionissa: Toiminta usein kulissien takaista, salaperäistä ja syvällistä
  • Mars Jousimiehessä: Urheilullinen, rehti ja rehellinen luonnonlapsi
  • Mars Kauriissa: Vakava ja vastuullinen toimintatapa
  • Mars Vesimiehessä: Halu yllättää, tehdä jotain erilaista
  • Mars Kaloissa: Tunteellinen, toimintatarmo saattaa kääntyä sisäänpäin


 

MARS ENNUSTAVASSA ASTROLOGIASSA
 

Marsin kiertonopeus eläinradan ympäri on noin kaksi vuotta tarkoittaen siis sitä, että transitoiva Mars viipyy jokaisessa merkissä noin kaksi kuukautta. Ennustavassa astrologiassa Marsin transiitteja ei juurikaan huomioida isompia elämänsyklejä kartoitettaessa vaan lähinnä tiettyjen päiväkohtaisia, lyhytaikaisia tapahtumia ajoitettaessa.
 

Marsmaista mietiskelyä >

Lue Ultra-lehteen kirjoittamani juttu " Mars - taivaankannen punainen planeetta"

Marsin monet kasvot